22 March 2015

Väripilkut olohuoneessa


(FI) Viikolla oli muutama niin harmaa päivä, että aloin kaivata kotiin jotakin värikästä ja piristävää. Onneksi tunnen itseni jo niin hyvin, etten lähde tällaisen fiiliksen vallassa ostamaan pinkkejä sohvatyynyjä tai muuta vastaavaa vaan suuntaan mieluummin kukkakauppaan tai kaivan kaapista jonkin sinne piilottamani värikkään esineen. Nyt ostin lähikukkakaupasta kukkakimpun periaatteella yksi kaikkea kaunista ja asettelin kukat Saaran Hopean Nuutarjärvelle suunnittelemaan vedensiniseen aromilasiin. Sarita Koivukosken vaalean turkoosin keramiikkalautasenkin olen ostanut jo monta vuotta sitten. Hyvin riitti tämä värimäärä tällä kertaa ja seuraavat kukat saavatkin olla taas valkoisia. Tänään sen sijaan oli ihanan aurinkoinen päivä ja nyt on parvekkeella ja puutarhassa tehty kunnon kevätsiivous. Jospa rikkaruohot kasvaisivat tänä kesänä vähän hillitymmiin, kun ne on kitketty ensimmäisen kerran jo tässä vaiheessa. Onko kenellekään muulle käynyt niin, että kun alkaa hoitaa vähän heitteillä ollutta puutarhaa ja möyhentää ja lannoittaa maata, sitä paremmin etenkin rikkaruohot kukoistavat? Mukavaa sunnuntai-iltaa ja muistakaa osallistua arvontaan!

(IT) Durante la settimana c'erano un paio di giorni veramente bui e nuvolosi e sentivo il bisogno di energia nella forma di colori vivaci. Meno male che mi conosco già bene e non corro a comprare copricuscini nuovi o altre cose del genere in questo stato d'animo ma faccio piuttosto un salto dal fioraio oppure tiro fuori qualche oggetto nascosto nell'armadio. Questa volta ho comprato un mazzo di fiori scegliendo uno di ogni tipo di fiore che mi piaceva e a casa ho messo i fiori in un bicchiere balloon grande che Saara Hopea ha progettato per Nuutajärvi. Il piatto di ceramica turchese chiaro di Sarita Koivukoski l'ho comprato anni fa. Questa quantità di colore in casa mi è bastata benissimo e i prossimi fiori che comprerò saranno bianchi. Oggi invece la giornata è stata proprio bella e abbiamo finito con le pulizie di primavera sia sul balcone che nel giardino. Speriamo che l'erbaccia cresca un po' meno quest'estate ora che l'ho tolta già a questo punto. A qualcun altro è capitato che quando cominci a prendere cura di un giardino un po' trascurato e a concimare e girare la terra, aumentano tantissimo specialmente le erbacce? Buona serata di domenica e ricordatevi di partecipare al concorso!

(EN) During the week there were a couple of really dark and cloudy days and I started feeling like I needed something colourful at home to cheer me up. Luckily I know myself well enough and don't run to buy new cushion covers or other stuff like that when in this frame of mind but just pop out to the the florist or take out something colourful I have hidden in a closet. This time a bought a bouquet with one of every flower I liked and put the flowers in an big balloon glass design by Saara Hopea for Nuutajärvi. The light turquoise handmade plate by Sarita Koivukoski I have bought some years ago. This amount of colour was quite enough this time and I think the next flowers will be white. Today instead the weather was just beautiful and we have finished doing a spring cleaning on the balcony and in the garden. I hope the weeds will grow a little less this summer now that I have weeded already at this point. Has it happened to anyone else that when you start taking care of a somewhat neglected garden and fertilizing and turning the soil the first thing to thrive are the weeds? Have a lovely Sunday evening and remember to enter the giveaway!



10 comments:

  1. Pirteä tuo kimpun ja turkoosin lasin yhdistelmä. Tykkään paljon!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, kiva kuulla! En ollut ennen keksinyt käyttää tuota lasia maljakkona, mutta ihan hyvin se toimii sellaisena :)

      Delete
  2. Ihastuttava kimppu ja "maljakon" sävy samoin.
    Rikkaruohoja täällä ei vielä tarvitse onneksi kitkeä.
    Olen antanut niille luovutusvoiton ;).

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Meillä ei täällä ensimmäisenä keväänä ollut kovinkaan paljon rikkaruohoja, sillä maa oli ihan kovaksi painunutta. Nyt kun olemme pari vuotta parantaneet maata, kaikkialla oli jo tässä vaiheessa kevättä ihanan vihreä rikkaruohomatto :D

      Delete
  3. Ihan parhaita tommoset pienet jutut, joilla saa sitä kaivattua vaihtelua nopeasti :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niinpä, ja kukat kestävät ehkä sen viikon ja muut tavarat saa helposti takaisin komeroiden kätköihin. ;)

      Delete
  4. Ihana maljakko ja kimppu! Ja koko blogisi on aivan ihana.. ♥ Tulen taas seuraamaan! Jos vain haluat niin käy vierailulla blogissani osoitteessa www.amandanunelmia.blogspot.fi
    Kommentit on tervetulleita ja lukijaksi saa alkaa :) Ihanaa viikkoa sinne!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos kommentista! Täytyypä käydä kurkkaamassa, miltä sinun blogissasi näyttää :)

      Delete
  5. Ihana postaus. Kiitos:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos itsellesi! Ihana on tuo lautanenkin ja kaapin kätköissä on toinen isompikin :)

      Delete