26 August 2015

Espan Artekissa


(FI) Aloitin kesälomakuvien purkamisen oikeastaan vähän väärästä kohdasta, sillä emme suinkaan sännänneet ensimmäiseksi Asuntomessuille. Kun olimme vihdoin perillä Helsingissä 30 tunnin laivamatkan jälkeen, veimme tytöt kavereittensa luo yökyläilemään ja lähdimme miehen kanssa Helsingin keskustaan viettämään laatuaikaa Artekissa. Eihän mikään voi voittaa kiertelyä  näin ihanassa sisustusliikkeessä. Loppuun täytyi tehdä vielä pieni turistikierros Esplanadilla ja Senaatintorilla ennen suuntaamista ruokakauppaan, joka sekin on muuten aika viihdyttävää aina, kun vaihtaa maata ja maisemaa. Nytkin oli mukavaa kierrellä käytäviä ja täyttää ostoskärry karjalanpiirakoilla ja muilla suomalaisilla suosikkiruoilla yrittää samalla bongata valikoimaan edellisen reissun jälkeen ilmestyneitä uutuustuotteita. Tuo muuten taisi olla koko kesäloman rauhallisin päivä, sillä sen jälkeen sovittua ohjelmaa riitti joka päivälle ja paljon etukäteen suunniteltuja jäi vielä tekemättä. Ensi kerralla sitten! Muistakaahan muuten, että sunnuntaihin asti ehtii osallistua edellisen postauksen arvontaan, jossa voi voittaa rannekkeita Uudenkaupungin Vanhat Talot -tapahtumaan!

(IT) Ho iniziato con le foto delle vacanze in ordine sbagliato perché in realtà non siamo andati per prima cosa a vedere la Fiera della casa. Arrivati a Helsinki dopo 30 ore di viaggio sul traghetto abbiamo portato le figlie a casa delle amiche dove sono rimaste a dormire e io e mio marito siamo andati insieme al centro di Helsinki a visitare il negozio di Artek. Non c'è nulla di meglio di un giro in un bel negozio di arredamento, vero? Dopo abbiamo fatto un giro turistico nel parco di Esplanadi e alla piazza del Senato prima di andare a fare la spesa al supermercato, il che è pure bello quando si cambia città e paese. Anche questa volta è stato divertente riempire il carrello con tutte le delizie finlandesi e guardare gli scaffali per vedere se ci sono prodotti nuovi, spuntati dopo l'ultima visita. Il primo giorno è stato anche il giorno più tranquillo perché gli altri giorni sono stati piuttosto pieni di programmi eppure non siamo riusciti a fare tutto ciò che volevamo. Insomma, saranno per la prossima volta!

(EN) I started to show you our holiday trip pictures in the wrong order because we didn't actually go directly to the Housing fair. Arrived to Helsinki after a 30 hour trip on the ferry we took the girls to their friends' house where they stayed for a sleepover and me and my husband went to the city center and spent some quality time at the Artek store. There's nothing like visiting in a beautiful home design store, don't you think? After that we did a small tourist tour in the Esplanadi park and around the Senate Square before going grocery shopping. That's actually nice, as well, when you go to a different city and country. It was nice to fill the shopping cart with out favourite Finnish food and try to see if there are any new products on the shelves. I think the first day was also the most relaxed one during our trip because all the other days were pretty full of different kinds of program. Still we didn't manage to do everything we had planned before hand. Well, next time then!






23 August 2015

Uudenkaupungin Vanhat Talot + arvonta


(FI) Uudessakaupungissa järjestetään syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna 5. - 6.9. uudistuva avoimien ovien puutalotapahtuma, joka kantaa nyt nimeä Uudenkaupungin Vanhat Talot. Tapahtuman organisointivastuun kantaa viime syksynä perustettu uusi yhdistys, Uudenkaupungin Vanhat Talot ry., ja mukana on lähes 50 kotia, pihaa ja julkiskohdetta. Tapahtumatiedote kertoo seuraavaa:

Uusikaupunki on tunnettu keskustan ruutukaava-alueestaan, joka on maan parhaiten säilyneitä empire-tyylisiä puutalokorttelialueita. Näiden kortteleiden idylliset vanhat talot avaavat ovensa ja porttinsa nyt syyskuun alussa kaiken kansan ihailtavaksi. Tule hakemaan inspiraatiota perinnekorjaamiseen, sisustamiseen, pihanlaittoon tai vaikka vain viihtymään viikonlopuksi upeaan merelliseen Uuteenkaupunkiin. Persoonallisilta pihoilta voi löytyä kukkaloiston ja ihanan vanhan talon lisäksi pop up -kahviloita, kirpputoreja tai muuta lisäohjelmaa.

Taloesittelyjen ohella viikonloppuun mahtuu paljon muutakin aiheeseen liittyvää aktiviteettia. Tilausravintola Pryki toimii tapahtuman tukikohtana koko viikonlopun ajan. Prykistä löydät kiinnostavia luentoja ja muuta ohjelmaa.


Lisätietoa tapahtumasta saat:
Tapahtuman kotisivuilta: www.uginvanhattalot.fi
Facebookista: www.facebook.com/uudenkaupunginvanhattalot
Instagramista: @uginvanhattalot
Sähköpostitse: info@uginvanhattalot.fi


Sitten arvontaosuuteen: Minulla on ilo arpoa teidän lukijoiden kesken kaksi kahden hengen rannekepakettia tapahtumaan. Yksi paketti sisältää siis kahden hengen ilmaisen sisäänpääsyn. Voit osallistua arvontaan kertomalla kommenttikentässä, oletko koskaan käynyt Uudessakaupungissa ja onko tapahtuma sinulle tuttu. Osallistumisaika päättyy viikon päästä sunnuntaina 30.8.2015. Onnea arvontaan!


(IT) Qui al blog si apre ora un concorso in cui due lettori possono vincere due ingressi gratuiti ciascuno per un evento su case in legno, organizzato nei giorni 5. - 6.9. nella città di Uusikaupunki in Finlandia. La scadenza per partecipare è domenica 30.8.2015 e per partecipare puoi raccontare in un commento se hai già visitato la città di Uusikaupunki. Buona fortuna!

(EN) I'm hosting here on the blog a giveaway where two lucky readers can win a free entry for 2 persons for the wooden houses event, organized September 5-6 in Uusikaupunki, Finland. The giveaway closes on Sunday 30th September 2015 and you can partecipate by telling in a comment if you have already visited Uusikaupunki. Good luck with the giveaway!



Kuvat / pictures / foto: Tuija Talvitie

19 August 2015

Asuntomessut, osa 2


(FI) Tässä tulee vielä toinen ja viimeinen satsi asuntomessukuvia. Itselleni suurin yllätys messuilla taisivat olla Penni-Passiivikivitalon upeat vintageesineet, joista en ollut sattunut lukemaan mitään etukäteen. Sisustuksen kokonaisilme oli värikkyydessään vähän turhan retro omaan makuuni, mutta kalusteet ja valaisimet olivat upeita! Kannatti siis käydä siinäkin kohteessa. Näissä kuvissa esiintyvät seuraavat kohteet: Kristallikuutio, Lakkalaine, Penni, Planiatalo Amanda,  Urban Villa, Villa Kapee, Casa del limon ja Villa Aletta sekä yksi kivan näköinen piha. Huh, tässä olivat tämän vuoden tiiviit messuraportit ja seuraavalla kerralla jatkan muihin aiheisiin. :)

(IT) Ecco il resto delle foto fatte alla Fiera della casa. La cosa che mi ha sorpreso di più erano i mobili vintage della casa Penni di cui non avevo letto nulla prima di visitare la fiera. L'arredo con colori forti era un po' troppo retro per i miei gusti ma i mobili e le lampade vintage bellissimi! È proprio valsa la pena entrare anche in quella casa. Queste foto sono dalle case Kristallikuutio, Lakkalaine, Penni, Planiatalo Amanda,  Urban Villa, Villa Kapee, Casa del limon e Villa Aletta e alla fine c'è un giardino con pietre che mi è piaciuto. Fiu, ora basta con la fiera per quest'anno e la prossima volta scriverò su qualcosa d'altro. :)

(EN) Here's the second and last part of the Housing fair pictures. The thing that surprised me the most were the vintage objects used in a house called Penni. For some reason I hadn't read anything of the house before visiting the place. The whole interior was a bit too colourful and retro to my taste but the vintage furniture and lamps were stunning! It was really worth it entering also that house. These pictures are from houses Kristallikuutio, Lakkalaine, Penni, Planiatalo Amanda,  Urban Villa, Villa Kapee, Casa del limon and Villa Aletta and the last picture is from a nice garden. Phew, that's enough of the Housing fair for this year and next time we'll continue with a different subject. :)














15 August 2015

Asuntomessut, osa 1


(FI) Hei pitkästä aikaa! Ei, en ole unohtanut blogin olemassaoloa, mutta lomareissu Suomeen ja kotiinpaluu ovat pitäneet minut tiiviisti poissa tietokoneen ääreltä, enkä todellakaan halua ottaa bloggaamisesta stressiä. Nyt aloitan reissukuvien purkamisen asuntomessukuvista. Messut olivat itselleni pieni pettymys, sillä en pitänyt useimpien talojen pohjaratkaisuista eikä monen talon sisustuskaan tarjonnut oikein mitään itseäni kiinnostavaa. Muutama ihan kiva kohde ja kauniita yksityiskohtia kuitenkin löytyi ja loppujen lopuksi kuvia oli kertynyt muistikortille yllättävän paljon. Nämä kuvat ovat kohteista Design-talo, Kontio Harunire, Honka Savukvartsi, Potius Isokivi ja Vivola.

(IT) Ciao dopo tanto tempo! No, non ho dimenticato l'esistenza del blog ma non ho avuto tempo per stare al computer durante le vacanze in Finlandia e nei primi giorni dopo il ritorno in Germania e non volgio stressarmi per il blog. Ora le prime foto delle vacanze, fatte alla Fiera della casa a Vantaa. Sono stata un po' delusa quando l'abbiamo visitata perché le soluzioni di spazio di tante case non mi sono piaciute e non offrivano neanche tanto di nuovo dal punto di vista dell'arredamento. Comunque c'erano certo anche alcune case che non erano male e tanti bei dettagli quindi alla fine la quantità delle foto è notevole. Queste prime foto sono da Design-talo, Kontio Harunire, Honka Savukvartsi, Potius Isokivi e Vivola.

(EN) Hello again! No, I haven't forgotten the blog but the holiday trip to Finland and the first day at home have been so full of other things to do that I haven't spent time on the computer and I don't want to stress about blogging. Now I'll start with the holiday pictures with some Housing fair photos. I was a bit disappointed when I visited the fair because lots of the houses had odd space solutions and also the interiors weren't exactly showing anything new. Anyhow, there were some exceptions and also beautiful details, so I ended up having lots of pictures on the camera card. The first selection comes from Design-talo, Kontio Harunire, Honka Savukvartsi, Potius Isokivi and Vivola.