17 May 2016

Maailman parasta designia

Onecollection / France chair by Finn Juhl
(FI) Tässä tulee ehkä blogihistorian pisin postaus, mutta ennätyksethän on tehty rikottaviksi. Kuvamateriaalista olisi muodostunut hyvin vaikka kolme eri kokonaisuutta, mutta haluan saada Milano-kuvat käsiteltyä ja päästä siirtymään jo muihin aiheisiin. Ei varmaan haittaa teitä lukijoitakaan. :) Kuvien karsiminen ei ollut helppoa, sillä nehän sisältävät kaikki maailman tämän hetken korkeatasoisinta designia. Yritin kuitenkin koota tähän edustavan otoksen eri valmistajilta. Aloitamme Tanskasta ja siirrymme suomalaisyritysten kautta Italiaan ja sitten vähän muuallekin Eurooppaan. Vitran kuvien kohdalla siirrytään myös varsinaisilta messuilta Fuorisalonen puolelle, sillä yritys oli näyttävästi esillä molemmissa. Huomaatteko te näiden kuvien perusteella, mitkä olivat tämän vuoden trendejä? Itselleni ainakin jäi mieleen monien messuosastojen pehmeä  ja maanläheinen vähän 70-lukulainen kodikkuus, ja toisaalta esim. verhoiluissa näkyi myös kirkkaita värejä kuten sähkönsinistä. Pieniä art deco -fibojakin havaitsin ainakin Vitralla ja Dimorestudiolla. Ehkä kaikkein ihanin kuva tuli otettua Moooin showroomilla, kun suloinen pieni tyttö käveli kuvaa ottaessani ihmettelemään pöydällä olevaa rekvisiittaa. Otin saman kuvan uudestaan myös ilman tyttöä, mutta siitä kuvasta tuntuu puuttuvan jotain oleellista. :)

Carl Hansen & Søn
(IT) Ecco possibilmente il post più lungo della storia dei blog ma i record sono fatti per essere battuti. Avrei potuto dividere le foto anche in tre parti ma ora voglio chiudere con i post di Milano e continuare con altre cose. Non penso dispiacerà neanche a voi, cari lettori. :) Non è stato facile selezionare le foto da pubblicare perché contengono miglior design nel mondo. Ho comunque cercato di fare un quadro d'insieme delle novità di varie ditte e designer. Cominciamo dalla Danimarca, continuiamo con le ditte finlandesi e italiane e arriviamo anche alle altre parti d'Europa. Vitra ci fa passare dal Salone al Fuorisalone, visto che la ditta esponeva in tutt'e due i contesti. Notate alcuni trend in queste foto? Io mi ricordo tanti stand con atmosfera calorosa e accogliente un po' stile anni '70 e dall'altra parte c'erano nei rivestimenti anche colori molto forti come il blu elettrico. Influenza art deco si vedeva almeno da Vitra e Dimorestudio. La più bella foto l'ho forse fatta nello showroom di Moooi dove una bambina è venuta a guardare le decorazioni sul tavolo proprio mentre stavo scattando la foto. Ho rifatto la stessa foto senza la bambina ma sembra ci manchi qualcosa di essenziale. :)

Carl Hansen & Søn / OW 150 daybed by Ole Wanscher
(EN) Here's possibly the longest post of the blog history but the records are made to be broken. I could have divided these pictures in three parts but I really want to finish with the blogs on the Milan Design Week and continue with other themes. I'm pretty sure you don't mind, either. :) It wasn't easy to select the photos because they all show some of the best design in the world. Anyhow, I'll try to give an overview on different producers' novelties. We'll start with Danish design and move on to Finnish and Italian design before getting to other parts of Europe as well. With the Vitra pictures we'll move from the fairgrounds to the Fuorisalone because the company showed in both the places. Do you notice any trends in these pictures? I remember that lots of stands were really cosy and warm, like a gentle return to the 70's. On the other hand, some really bright colours like electric blue were used for example in the furniture upholstery. There was also some art deco influence at least in the Vitra House and by Dimorestudio. The most beautiful picture of my pictures was taken at the Moooi showroom where a cute little girl came to see the decoration on the table just when I was pressing the button. I took another picture without the girl but it feels like something essential is lacking in it. :)

Artek / Kiki lounge chair by Ilmari Tapiovaara / Raf Simons for Kvadrat fabric collection
Artek
Artek / Kaari collection / Ronan & Erwan Bouroullec
Woodnotes / prototype paper yarn carpet / Arenzano chair by Ilkka Suppanen & Raffaella Mangiarotti
Woodnotes / Twiggy table by Ilkka Suppanen & Raffaella Mangiarotti / Corner Bed
Inno / Turner coat rack by Susanne Grønlund
Nikari / November light table by Louise Campbell
Nikari
Knoll / Matrioska storage system by Piero Lissoni
Knoll / Avio sofa by Piero Lissoni
Meridiani / Prince sofa by Andrea Parisio
Arper / Leaf collection by Lievore Altherr Molina
Magis / Happy Endings collection by Jerszy Seymour
Kartell / Generic Chair by Philippe Starck
Zanotta / Sciangai by De Pas, D'Urbino &Lomazzi
Zanotta
Zanotta / Ardea armchair by Carlo Mollino
Zanotta / June 2056 chair by Frank Rettenbacher
Verreum
Loyra
Thonet / Eyeshine mirrors by Anki Gneib
Thonet
Vitra / Occasional Low Table by Jasper Morrison
Vitra / Cité armchair by Jean Prouvé
Vitra House
Vitra House
Foscarini / Reality or Illusion? Giant is a state of mind installation by Ferruccio Laviani
Hem
Hem / Last stool by Max Lamb
Moooi
Merci pop up store in Paola Navone studio
Dimorestudio
Dimorestudio / Venini chandelier
Dimorestudio

2 comments:

  1. Thonetin "korvalliset tuolit" ja Vitran tuotteet iski heti.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Thonetilla on minusta monta uutta kivaa tuotetta kuten seinällä oleva kiemurteleva naulakko :)

      Delete