31 March 2014

Eteisen ehostus



(FI) Ehdimme viikonloppuna tekemään kotona taas pari pientä hommaa, jotka olivat odottaneet jo jonkin aikaa työlistalla. Kiinnitimme eteiseen seinävalaisimen, jolloin lipaston päällä on enemmän vapaata laskutilaa. Siihen kun haluaa kotiin tullessa yleensä laskea kädessä olevat tavarat. Valaisimen johto roikkuu ns. rennosti seinällä, mutta kun seinässä ei ole sähkövetoa valaisinta varten niin ei ollut juuri muuta vaihtoehtoa. Seinälle pääsi myös pronssiveistos, jolle emme olleet aiemmin keksineet sopivaa paikkaa. Veistos on näköjään tuomittu asustamaan eteisessä, sillä siihen se päätyi nyt jo kolmannessa asunnossa. Olen muuten kallistumassa siihen suuntaan, että maalaan tuon "mummosenkin" mustaksi. Ruskean eri sävyjä alkaa olla tilassa aika monta, ja luulen, että lipaston mummomaisuuskin vähenisi värin vaihtamisen myötä.

(IT) Durante il fine settimana abbiamo fatto a casa un paio di cose che aspettavano già da un po'. Abbiamo attaccato una lampadina sulla parete dell'ingresso per liberare il ripiano del mobile. È bello poterci posare le cose  quando arriviamo a casa. Il cavo della lampada appende in modo rilassato ma era l'unica soluzione possibile visto che nel muro non c'è impianto elettrico per una lampada da parete. Abbiamo appeso anche il bronzo che non aveva ancora trovato un posto adatto in questa casa. Non so perché ma il bronzo  era situato nell'ingresso anche nelle nostre due case precedenti. A proposito del mobile, penso che diventerà a qualche punto nero. Ci sono un po' troppe sfumature diverse del marrone nello stesso spazio e secondo me il mobile sarebbe anche più elegante in nero.

(EN) During the weekend we did a couple of things at home that had been on the to-do list for a while. We attached a wall lamp in the entry hall so that there's more free space on the sideboard. It's really nice to be able to put things down when you arrive at home. The cord is hanging on the wall in a relaxed way but there was really no other solution since the the wall has no electric wiring for a wall lamp.We also hung on the wall a bronze statue that hadn't found it's place yet. At the end it always seems to end up in the entry hall wall since this is already the third house the same thing happens. By the way, I'm pretty sure that I want to paint the sideboard black. There's too many different shades of brown in the same space and I think the sideboard would also look much more elegant once painted black.



12 comments:

  1. Olen samaa mieltä tuosta ruskeasta. Senkin vetimien muotokieli yhdistettynä ovien kehyslistaan tekee siitä, kuten sanoitkin, hieman mummomaisen. Maalaamalla senkki saa potkua. Upeasti tila kuitenkin saa nostetta Uten silosta ja valaisimesta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Minua tuossa senkin ruskeassa värissä häiritsee myös se, että sävy on jotenkin liian vaalea. Mietin myös senkin vetimien vaihtamista, mutta täytyy katsoa asiaa sitten, kun saan ensin maalin pintaan. Katsoin muuten juuri sun eteiskuvista mustaksi maalattua senkkiä, joka näytti niin kivalta, että sain uskonvahvistusta projektiini :)

      Delete
  2. Kaunis valaisin, josta on varmasti iloa pitkään. Mielenkiinnolla jään seuraamaan sun maalausprojektia.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Maalausprojektia saat kyllä odottaa vielä jonkin aikaa, sillä maalausvuorossa on ensin olohuoneen vitriinikaappi, jonka väri häiritsee senkkiä enemmän ;)

      Delete
  3. Ah tuo valaisin on vaan niin kaunis!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ajatella, että muutama vuosi sitten en pitänyt tuosta valaisimesta yhtään. Kummasti on mieli muuttunut, kun nyt se näyttää niin kivalta :)

      Delete
  4. Minä puolestani olen menettänyt sydämeni pyöreille peileille!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tämä meidän eteisen peili on kirppikseltä ilmaiseksi saatu ja maalasin vain puisen kehyksen itse valkoiseksi. Pyöreä muoto on minustakin kiva :)

      Delete
  5. Voisin taas kehua teidän valaisimia, mutta kyllä tuo seinäsäilytinkin on ihana klassikko.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Lokerikko kerää kätevästi kaikkea epämääräistä pikkutavaraa sisäänsä. Välillä sitä on vain pakko myös vähän tyhjentää...

      Delete