14 December 2016

Teinin huoneen päivitys


(FI) Meidän 14-vuotias esikoinen ilmoitti joskus syksyllä haluavansa tehdä vähän muutoksia huoneensa sisustukseen. Runsas esillä ollut pikkutavara alkoi kyllästyttää, joten seinällä ollut puinen lokerikko saisi lähteä. Myöskään värimaailma kirkkaine väreineen ei enää miellyttänyt huoneen asukkaan silmää. Lisäksi tytär kaipasi työpöydälle tilaa kannettavalle tietokoneelleen. Projekti ei juuri edennyt, ennen kuin sain tilaisuuden kokeilla Everyday Designin uutta muunneltavaa Box-säilytysjärjestelmää,* jonka on suunnitellut Helena Mattila. Everyday Design suunnittelee Suomessa valmistettavat, yksinkertaisen kauniit tuotteensa ajatellen ennen kaikkea niiden toimivuutta arjessa. Box oli juuri se, mitä teinin huoneeseen kaivattiin, ja sisustussolmu lähti saman tien aukeamaan muiltakin osin.

Box-säilytysjärjestelmä kiinnitettiin seinälle puisen lokerikon tilalle Ikean magneettitaulun viereen. Lokeroiden ja koukkujen paikat suunniteltiiin yhdessä tyttären kanssa niin, että kokonaisuus näyttäisi kivalta ja olisi toimiva. Työpöydällä olleet kynäpurkit ja muut usein tarvittavat pikkutavarat siirtyivät Boxin lokeroihin, joissa ne ovat hieman piilossa, mutta kuitenkin helposti saatavilla. Saksetkin pysyvät tallessa, kun niitä säilytetään Boxin koukussa roikkumassa. Työpöytä vapautui seinällä olevan säilytysjärjestelmän ansiosta kokonaan tietokonetta ja koulukirjoja varten, jolloin läksyjen tekemiselle on pienelläkin pöytätasolla riittävästi tilaa. Pöytävalaisin siirtyi vielä pöydän vasempaan reunaan pois verhon tieltä.

Musta Box-säilytysjärjestelmä on todella toimiva ja antaa muuten vaaleilla kalusteilla sisustettuun huoneeseen kivasti kontrastia. Vuoteeseen hommattiin sen visuaaliseksi pariksi ryhdikäs musta helmalakana. Tikaun ruskearaidallinen villamatto vaihdettiin Woodnotesin vaaleaan mattoon, ja luonnonvalkoinen päiväpeite vaihtui puhtaanvalkoiseen. Sängyllä olleet tyynyt uudistettiin värimaailmaan sopiviksi kotoa ennestään löytyvillä tyynynpäällisillä. Vihreä yövalaisin vaihtui Tomoleo Pinza -valaisimeksi, ja muun uudistuksen pääteeksi huoneeseen saapui muutamaa päivää myöhemmin viimeisessä kuvassa näkyvä uusi vintage-kattovalaisin. Turhan matalalla roikkunut lasikupuvalaisin sai jatkaa matkaansa pyykkihuoneeseen, jonne kaivattiin parempaa yleisvaloa.

Teini vaikuttaa hyvin tyytyväiseltä uudistuneeseen huoneeseensa. Uuden selkeämmän sisustuksen myötä seinällä oven vieressä olleet julisteetkin saivat äidin hämmästykseksi kyytiä. Huoneesta poistettu pikkutavara pitää vielä käydä läpi ja lajitella kierrätykseen, mutta se taitaa olla joululoman projekti. Kuvia huoneen aiemmasta värikkäästä tyylistä löytyy täältä. Eikö olekin melkoinen muutos verrattuna entiseen?


(IT) La nostra primogenita che ha 14 anni ha detto a qualche punto in autunno che vorrebbe fare un po' di cambiamenti all'arredamento della sua stanza. Si era stancata di avere tanta roba piccola in vista quindi il vecchio cassetto da tipografo non serviva più. Lo schema di colori non le piaceva nemmeno più e inoltre serviva spazio sulla scrivania per il nuovo computer portatile. Il progetto non è andato avanti finche non ho avuto la possibilità di provare il nuovo sistema di organizzazione componibile Box di Everyday Design,* progettato da Helena Mattila. Everyday Design crea bei prodotti semplici e funzionali pensati per l'uso quotidiano. Box era proprio quello che ci voleva in questa stanza e la nuova soluzione di arredo ha trovato subito la strada giusta.

Abbiamo attaccato il sistema Box alla parete accanto alla bacheca magnetica di Ikea a sostituire il cassetto da tipografo. Con mia figlia abbiamo pianificato la posizione dei contenitori e dei ganci in modo che l'insieme sia bello da vedere e funzionale. Tutti i portapenne e altri oggetti piccoli che si usano spesso sono stati messi dentro i contenitori di Box dove sono un po' nascosti ma comunque facilmente utilizzabili. Non si perderanno più neanche le forbici, visto che sono appese a un gancio di Box. Grazie al sistema modulare attaccato alla parete, il ripiano della scrivania si è liberato completamente per il computer e per i libri scolastici e c'è finalmente abbastanza spazio per fare i compiti. In fine abbiamo anche spostato la lampada Tolomeo a sinistra in modo che non sia davanti alla tenda.

Il sistema Box in nero è molto pratico e dà un bel contrasto nella stanza arredata perlopiù con mobili chiari. Per il letto abbiamo preso anche un vestiletto nero che riprende il colore. Il tappeto di Tikau a strisce marroni e bianche è stato sostituito con un tappeto chiaro di Woodnotes e il copriletto color panna con uno bianco.  I cuscini che stanno sul letto hanno nuovi copricuscini che avevamo di già e che sono più adatti al nuovo stile. La lampada da lettura verde sopra il letto è stato sostituita con una lampada Tolomeo Pinza e dopo qualche giorno è arrivata anche una nuova lampada pendente vintage. La vecchia lampada con una sfera di vetro che pendeva troppo in basso è stata trasferita nella stanza lavanderia che aveva bisogno di illuminazione migliore.

Mia figlia sembra molto contenta dei cambiamenti nella sua stanza. Con mia grande sorpresa, vedendo il nuovo arredamento più sereno ha addirittura deciso di togliere tutti i poster che aveva attaccato al muro accanto alla porta. Dobbiamo ancora vedere cosa fare con tutta la roba tolta dalla stanza, ma quello è un progetto da fare durante le vacanze di natale. Qui ci sono foto della stanza con il vecchio stile. Un bel cambiamento, non vi sembra?


(EN) Our 14-year-old older daughter told me at some point in the autumn that she wanted to do some changes to the interior of her room. She was tired of having lots of small knick-knacks on view so the old letterpress drawer could go. Also the colour scheme didn't please her anymore, plus she needed space on her desk for her laptop. The project moved on really slow until I was offered the possibility of trying the new modular wall storage system Box by Everyday Design,* designed by Helena Mattila. All the beautiful and simple Everyday Design products are made in Finland and designed to be functional in everyday use. Box was exactly what my daughter's room needed and the decorating project started to move fast in the right direction.

We installed the Box system on the wall next to the Ikea magnetic board, where the letterpress drawer used to be. I planned the position of the boxes and hooks with my daughter so that the system would look good and be functional. All the pen holders and other small things on the desk moved to the boxes where they are a bit hidden but still easy to reach. The scissers are always easy to find hanging on a hook. Thanks to the wall storage system, all the desk space was freed for the laptop and school books and there's finally enough space for doing the homework. At the end we also moved the desk lamp on the left side so it's not in front of the curtain.

The black Box system is really practical and gives a nice contrast to the room that is furnished mostly with white furniture. We also added a black valance to the bed to go with it. The Tikau wool rug with brown and white stripes was replaced with a light Woodnotes carpet and the off-white bed spread with a white one. The cushions on the bed got new matching covers that we already had at home. The green reading lamp above the bed got to go and a Tolomeo Pinza light was attached to the shelf. When the rest of the room had already been ready for a couple of days, we finally got a new vintage pendant for the room. The old pendant with a glass globe that was hanging a bit too low moved to the laundry room where better lighting was needed.

My daughter seems to be really happy with the changes done to her room. To my big surprise, the new more serene interior even got her to remove all the poster attached on the wall next to the door. We still need to go through all the things removed from the room but that's a project to do during the holidays. Here you can see pictures of the room as it used to be. Quite a change, don't you think?

Ennen / Prima / Before








 * tuote saatu / prodotto ricevuto gratis / free review product

6 comments:

  1. Jossakin olen blogeissa nähnyt tuon säilytysjutun.Näyttää kauniille eikä tavarat tule niin pistävästi esille.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Box on kätevä myös, koska koukkuja ja lokeroita voi siirtää oman mielen mukaan :)

      Delete
  2. Oikein kivan näköinen huone. Musta värinä tuo kyllä sopivasti ryhtiä! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, Hanna! Pieni mustan väri lisäys teki kyllä suuren eron sisustukseen :)

      Delete
  3. Ihastelen täällä molempia lokerikkoja. Miellyttää sekä puinen että uusi musta.
    Huoneesta tuli tosiaan aikuismaisempi muutosten myötä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tuo puulokerikkokin on kaunis, mutta varsin levottoman näköinen täynnä tavaraa. Syvyyttä on niin vähän, etteivät lokerot ole kovin käteviä säilytystarkoituksessa vaan soveltuvat oikeastaan vain pienille koristeille. Ilmeisesti 14 (ja puoli) vuotta kirkkaita värejä oli tälle neidille tarpeeksi ;)

      Delete