14 August 2016

Toimiva sisustusratkaisu


(FI) Pienen kesätauon jälkeen on jälleen sisustusbloggaajaryhmän teemahaasteen aika. Yksi ryhmäläisistämme valitsee kuukauden sisustusaiheisen teeman, josta jokainen postaa omasta näkökulmastaan. Kuun lopussa teeman antanut bloggaaja tekee koostepostauksen aiheesta. Esmeralda’s-blogin ihana Essi antoi elokuun haasteeksi esitellä jonkin erityisen toimivan sisustusratkaisun tai kokonaisuuden, sillä onnistunut sisustus ei ole ainoastaan kaunis katsella vaan myös käytännöllinen kodin arjessa. Minua ennen aiheesta on postannut jo ainakin Valkoisen Harmajan Suvi.

Meidän tilanteemmehan on, että asumme mieheni työkomennuksen vuoksi vuokra-asunnossa, jonka ratkaisuihin emme ole juuri voineet itse vaikuttaa. Asunto on todella hyvällä alueella ja täynnä potentiaalia, mutta lähes kaikki pysyvät ratkaisut on valitettavasti tehty miettimättä lainkaan toimivuutta ja käyttömukavuutta tai edes estetiikkaa. Olikin varsin haastavaa löytää täältä niin toimivaa ratkaisua, että sen haluaisi esitellä, mutta yksi parannus täällä sentään on (lisäneliöiden ohella) entisiin asuntoihimme verrattuna.

Asumme kaupunkivillassa, jossa on alun perin ollut kaksi erillistä asuntoa, mutta nykyään niitä vuokrataan yhdessä. Koska meillä on siis molemmat asunnot käytössä, olemme tehneet alakerran asunnon entiseen keittiötilaan kodinhoitohuoneen. Huone on malliltaan neliö ja sikäli varsin hankala sisustaa, mutta tilassa on nyt pesutorni, pitkä pöytätaso pyykin taittelua varten, silityspiste, iso pyykinkuivausteline, joka ei tosin näy kuvassa, ja vielä vaateteline silitettyjä vaatteita varten. Pöytätason toisessa päässä on hyvin tilaa mankelille ja tason alla on Ikean metalliverkkokorit likapyykeille ja pari pyykkikoria puhtaille vaatteille. Huoneen nurkassa ikkunan oikealla puolella on vanha kiinteä komero, joka toimii siivouskomerona. Pesuallas huoneesta puuttuu ja koska sellaisen asentaminen olisi ollut jo vähän isompi operaatio, viereinen kylpyhuone tulee siinä asiassa apuun.

Jottei sisustaminen esteettinen puoli ihan unohtuisi, rumaa muovimattolattiaa peittää pieni kelimmatto ja puhtaat pikkupyykit kannetaan yläkertaan nätissä punotussa korissa. Eivät nämä yksityiskohdat huoneesta vielä kaunista tee, mutta ilahduttavat kuitenkin vähäsen pyykkikaaoksen selvittelyn lomassa. Vielä kun saisi pikku television seinälle silitysseuraksi ja varsinkin jos voisi siirtää tämän huoneen pari kerrosta ylöspäin makuuhuoneiden yhteyteen, niin kyllä kelpaisi! Onko teidän kodeissanne toimivat pyykinhuoltotilat? Joutuuko kukaan muu raahaamaan pyykkejä kerroksesta toiseen?


(IT) Dopo una pausa estiva ritorna il post su tema del nostro gruppo di blogger di arredamento. Uno di noi sceglie ogni mese un tema su cui ognuno scrive un post dal proprio punto di vista. A fine mese il blogger che ha dato il tema scrive un post dove presenta tutti i post. Essi dal bellissimo blog Esmeralda's ci ha dato la sfida di presentare in agosto una soluzione funzionale in casa perché l'arredamento ben riuscito non è solo bello da vedere ma anche pratico nella vita quotidiana. Almeno Suvi dal blog Valkoinen Harmaja ha già fatto in tempo a partecipare all'iniziativa.

Chi non lo sapeva ancora, la nostra situazione è che abitiamo in affitto per il periodo del progetto che mio marito sta facendo presso una ditta tedesca. Non abbiamo quindi potuto influenzare su quasi nessuna soluzione fissa in questa casa. La casa è situata in una zona bellissima ed è piena di potenziale ma purtroppo le soluzioni fisse di arredo sono fatte senza pensare alla praticità e nemmeno all'estetica. Non è quindi stato facile trovare una soluzione che trovi così pratica da volerla presentare ma c'è comunque un miglioramento paragonato alle nostre vecchie case (oltre ad avere più spazio). 

Viviamo in una casa in cui ci sono in realtà due appartamenti separati e siccome erano affittati insieme, abbiamo potuto fare una stanza lavanderia nello spazio cucina dell'appartamento al primo piano. La stanza è quadrata quindi non è facilissima da arredare ma ora abbiamo qui la lavatrice, l'asciugatrice, un tavolo lungo per piegare il bucato, l'asse da stiro, uno stendino grande che non si vede nelle foto e ancora un appendiabiti per i panni stirati. Sul tavolo c'è spazio per il mangano e sotto il ripiano ci sono cestini di metallo di Ikea per il bucato sporco e un paio di cestini per quello pulito. Nell'angolo della stanza a destra dalla finestra c'è un vecchio armadio fisso dove abbiamo tutto l'attrezzatura per le pulizie. Il lavandino non c'è e siccome istallarlo sarebbe stato già un po' più difficile e costoso, usiamo quello del bagno accanto.

Per non dimenticare completamente il lato estetico, c'è un piccolo tappeto kilim a coprire il pavimento in linoleum e un cestino bello che uso per portare la biancheria intima e le calze su. Questi dettagli non bastano per rendere la stanza bella ma almeno sono simpatici da vedere quando uno passa tempo nella lavanderia. Se solo si potesse avere un piccolo televisore appeso al muro e ancora meglio, se si potesse spostare la stanza due piano più in alto sullo stesso livello con le camere da letto, sarebbe già quasi un lusso fare il bucato. Voi che tipi di soluzioni lavanderia avete? Qualcun altro deve portare il bucato su e giù nelle scale?


(EN) After a small summer break our blogger group continues with new theme posts. One of us chooses a monthly theme and the others write a post on it from their own point of view. At the end of the month the blogger that chose the theme will do a final summery post. Essi from the lovely blog Esmeralda's challanges us to show in August a really practical design solution at home. Good interior design is not just about beautiful spaces but also about functional solutions that work in the everyday life. At least Suvi has already published a post on this month's theme on her blog Valkoinen Harmaja.

Our family lives at the moment in a rented house because of my husband's work project in Germany and we haven't been able to do anything to the permanent design solutions in the house. We really love the neighborhood and the house is full of potential so it's a real pity that no attention was paid to the functionality or even the aesthetics when the house was renovated. Therefore it wasn't easy to find a solution that I would like to show on the blog but actually there is one improvement in this house compared to our old homes (in addition to the extra space we have here).

We live in a townhouse divided into two apartments that are currently rented together. This gave us the possibility of turning the downstairs apartment old kitchen space into a laundry room. The room is quite square so it's not very easy to furnish but we now have here a washing machine and a dryer, a long tabletop where I can fold the clean laundry, an ironing board, a big clothes horse that doesn't show in the pictures and also a coat rack of hanging the ironed pieces of clothing. At one end of the tabletop there's space for a mangle and under it there are Ikea's metal wire baskets for dirty laundry and two baskets for clean laundry that needs to be ironed. In the corner on the right from the window there's an old built-in cupboard where we keep all the cleaning stuff. The only thing lacking in the room is a washbasin but installing one would have been a little complicated we just use the one in the bathroom next to the room.

I'm never able to totally ignore the aesthetics so I've added a small kelim rug on the floor and a beautiful seagrass basket is used for carrying the underwear and socks upstairs. These details don't make the room beautiful but at least they make it a bit nicer to spend time in the space. If only I could have a small television on the wall and, most of all, move the room two stairs up next to the bedrooms, doing the laundry almost would be a luxury. Do you have a functional laundry space solution at home? Does anyone else need to curry the laundry up and down the stairs?

6 comments:

  1. Jos olisin nyt rakentamassa, niin laittasin kaikki vaatekaapit kodinhoitohuoneseen. Ihan turhaa rallia kun esim. puhdas pyykki raahataan jokaisen lapsen omaan huoneeseen ja ihan hetikohta ne on takaisin likakorissa... Sikäli ei ole toimiva juttu meilläkään.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Pyykin kanniskelun minimoiminen kuulostaa erittäin hyvältä ajatukselta :)

      Delete
  2. Ei voi oikein puhua toimivista pyykinhuoltotiloista 80-luvun asunnon ollessa kyseessä, jossa ei erillistä kodinhoitohuonetta ole lainkaan. :/ Mutta koti on rakas ja sijainti vielä rakkaampi, joten sitä katsoo vähän läpi sormien pieniä puutteita ja yrittää joko sietää pientä epämukavuutta tai vaihtoehtoisesti keksiä pienen tilan arkea helpottavia asioita. Eipä silti, kyllä erillinen kodinhoitohuone olisi ihana!! :)
    Mutta tuo naulakko vasta ihana onkin!? Saako tiedustella kenen valmistajan/mistä hankittu? :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Lapsuudenkodin jälkeen olen (nykyistä kotia lukuunottamatta) aina asunut asunnoissa, joissa ei ole kodinhoitohuonetta, ja kyllähän ilmankin pärjää. Silti on kiva, kun pyykistä tuleva pöly jää yhteen huoneeseen eikä pyykkikasoja tarvitse katsella, kun sulkee oven takanaan. :) Tuo naulakko on oikeastaan takkapuuteline, mutta se oli juuri sopiva käytettävissä olevaan tilaan. Ostopaikka oli meidän lähisisustuskauppa täällä Saksassa, nettisivut löytyvät osoitteesta summerhouse.de Telineen valmistajaa en valitettavasti tiedä.

      Delete
  3. Samaa mieltä I&I Tanjan kanssa: pukeutuminen/vaatesäilytys, liinavaatteet ja kodinhoito ne yhteen soppii. Teemme juuri kodintiloissa järjestyksen muutoksia ja aikuisten vaatteet pyritään saamaan lähelle kodaria. Lasten vaatteet jo on - ja kyllä toimii.

    Meillä on myös talon päädyn entisestä yksiön keittiöstä tehty kodinhoitohuone: seinät laatoitettin kokonaan ja kalusteet haalitttin kierrätettynä sekä Ikeasta. On yksi mun lempihuoneita. Vaatteet silitän ruokatilan puolella, jotta voin katsella sitä televisiota samalla :)

    Teidän kodinhoitohuoneessa tuntuu olevan ihanasti tilaa ja hyvä, ei niin kodinhuonemainen tunnelma.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hieno homma, että teillä on mahdollisuus yhdistää vaatesäilytys ja pyykkihuolto! Meillä mahtuisi täällä hyvin pesutorni makuuhuonekerroksen kylpyhuoneeseen, jos siellä olisi suihku kylpyammeen sijaan. Toisaalta muu pyykin käsittely olisi sitten pakosta makuuhuoneessa, joten ehkä on nyt kuitenkin toimivampaa raahata vaatteita portaissa ;)

      Delete