06 December 2015

6.12. Tervetuloa jouluvieraat!


(FI) Eilen ei aika kerta kaikkiaan riittänyt blogipostauksen tekoon, sillä ohjelmassa oli ensin jokavuotiset suomalaiset joulumyyjäiset ja illalla vielä omat pikkujoulut ystäville. Meillä oli kyllä todella hauska ilta, ja joulutortut tekivät jälleen kerran kauppansa erinomaisesti :) Nyt saatte sen sijaan katsottavaksi kunnon kuvapläjäyksen, sillä stailasin ja kuvasin Blogging Your Way -kurssin viimeistä kotitehtävää varten meidän vierashuoneen joulukuntoon. Valmistelin huoneen kuvitteellisia jouluvieraita varten ja yritin tehdä huoneesta tunnelmallisen alleviivamatta kuitenkaan liikaa joulua ja pilaamatta huoneen rauhallista tunnelmaa. Ihan alimmaiseen kuvaan lisäsin yöpöydille hyasintit ja pienet joulupukkisuklaat, mutta se oli kyllä jo vähän liikaa. Kuva pääsi kuitenkin tähän mukaan, sillä siinä huone näkyy kokonaisuudessaan parhaiten. Monesta kuvasta löydän pientä paranneltavaa rajauksen tai jonkun muun yksityiskohdan suhteen, mutta esimerkiksi toinen kuva onnistui omasta mielestäni aika kivasti. Mitä sanoo lukijaraati? Mukavaa itsenäisyyspäivän iltaa ja toista adventtia!

(IT) Ieri non ho proprio avuto tempo da dedicare al blog perché prima sono stata al mercatino natalizio finlandese che si organizza qui ogni anno e la sera avevamo invitato amici a casa per festeggiare l'arrivo del natale. La serata è stata veramente ben riuscita e i miei dolci finlandesi sono stati un successo anche questa volta :) Ora invece vi faccio vedere una valanga di foto perché ho fatto styling e fotografato la nostra stanza per gli ospiti per l'ultimo compito a casa del corso Blogging Your Way. Ho preparato la stanza immagginando di averci ospiti per natale e ho cercato di creare una bella atmosfera senza esagerare con le cose natalizie e senza perdere la tranquillità della stanza. Nell'ultima foto ho aggiunto ancora un giacinto e un babbo natale di cioccolato sui comodini ma era già troppo. Metto comunque la foto qui perché in quella si vede la stanza piuttosto bene. Ci sono tante cose piccolo che potrei migliorare nelle foto ma per esempio quella seconda mi sembra venuta piuttosto bene. Siete d'accordo? Buona serata della seconda domenica dell'avvento!

(EN) Yesterday I simply didn't have a moment to dedicate to the blog because first there was the yearly Finnish Christmas market and then in the evening we had guests at home. We really had a great time and my Finnish Christmas pastries were once again a big success. :) Now I'll compensate by showing you a nice series of pictures I took on Friday when I styled and photographed our guest bedroom for the last Blogging Your Way course homework assignment. I prepared the room for imaginary Christmas guests and I tried to create a nice atmosphere without exaggerating with the Christmas theme because I didn't want to loose the relaxed feeling of the room. For the last picture I added also a hyacinth and a chocolate Santa on the nightstands but it was too much. I still show you the picture because in that one you can really see the whole room. I see many small things I could improve in the pictures but for example the second picture came out pretty nice. Do you agree? Have a nice second Sunday of Advent evening!







11 comments:

  1. Ihana tunnelma.
    Kakkosen lisäksi pari muutakin suosikkia tässä setissä. (3,4 ja 6)
    Hyvää Itsenäisyyspäivää!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Itsenäisyyspäivä jo meni mutta mukavaa viikkoa sinulle!

      Delete
  2. Oikein onnistunut stailaus!Kuusikossa-tyyny on mun lemppari!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kuusikossa-tyyny taitaa olla meidän ainoa varsinainen joulutekstiili. Tai on, on jossain kaapissa pari tyttöjen koulussa tekemää joululiinaa ;)

      Delete
  3. Oikein onnistunut stailaus!Kuusikossa-tyyny on mun lemppari!

    ReplyDelete
  4. Very nice and cosy room! Your guests will feel very welcome!

    I'm curious about your finnish xmas pastries - do you have a recipe?

    Greetings from a finnish- german family from the south of Germany!
    Daniela

    ReplyDelete
    Replies
    1. Thank you, nice to hear that you think so! You can find the recipe for the Christmas pastries for example here (even though I don't prepare the dough myself, I just buy ready-made puff pastry from the supermarket):
      http://finland.fi/christmas/christmas-cookbook/
      Greetings back to your family!

      Delete
  5. Replies
    1. Thank you, Tinka, glad you like it!

      Delete