30 September 2016

Studio Aalto


(FI) Varsinaisten Habitare-postausten jatkoksi näytän vielä kuvia esimmäiseltä illalta Helsingissä. Me ulkomailta tulleet bloggaajavieraat (minun lisäkseni paikalla olivat tässä vaiheessa Desiree, Elisabetta ja Agata) pääsimme viettämään iltaa Alvar Aallon studiossa Munkkiniemessä. Vieralu rakennuksessa oli jäänyt itsellänikin aiemmin suunnittelun asteelle, joten olin tosi iloinen päästessäni katsomaan tätä arkkitehtuurin helmeä. Alvar Aalto suunnitteli Tiilimäki 20:ssä sijaitsevan rakennuksen arkkitehtitoimistonsa työtilaksi vuonna 1955 ja työskenteli siellä vuoteen 1976 eli kuolemaansa asti. Rakennus on täynnä tarkkaan harkittuja, nerokkaita yksityiskohtia, ja valon kulku eri tiloissa on suunniteltu viimeistä yksityiskohtaa myöten. Vaikuttavin tila on ehdottomasti kaareva ateljee, jossa on esillä hieno valikoima Aallon suunnittelemia kalusteita ja valaisinten prototyyppejä ja jonka ikkunoista avautuu näkymä amfiteatterin muotoon rakennetulle sisäpihalle. Alimman kuvan mallin kerrostalo, Aalto-Hochhaus, sijaitsee muuten täällä Bremenissä, vaikkei ihan meidän lähialueella. Täytyy ehdottomasti tehdä joskus retki sitä katsomaan, vaikkei sisätiloihin luultavasti pääsekään käymään. (Anteeksi kännykkäkamerakuvat, mutta upea rakennus onneksi kompensoi vähän kuvanlaatua ;))


(IT) Dopo i post sulla fiera Habitare torno ancora alla prima sera a Helsinki. Noi blogger venuti dall'estero (oltre a me c'erano già Desiree, Elisabetta e Agata a questo punto) siamo stati invitati alla festa di apertura che aveva luogo nello Studio Aalto nel quartiere di Munkkiniemi. Non avevo ancora realizzato la mia intenzione di visitare lo studio quindi sono stata molto contenta ad avere la possibilità di vedere questo capolavoro di architettura. Alvar Aalto ha progettato l'edificio, situato in Tiilimäki 20, per il suo studio di architettura nel 1955 e ha continuato a lavorarci fino alla morte, avvenuta nel 1976. L'edificio è pieno di soluzioni elaborate e geniali e specialmente il passaggio della luce nei vari spazi è stato progettato fino all'ultimo dettaglio. Lo spazio più impressionante è senz'altro l'atelier con bei esemplari di mobili e prototipi di lampade dell'architetto. La parete curva ha delle grandi finestre che danno sull'anfiteatro nel cortile interno. Un dettaglio curioso: il palazzo il cui plastico sta nell'ultima foto, l'Aalto-Hochhaus, è situato qui a Brema, anche se non è vicinissimo a casa nostra. Dovremmo proprio fare una gita a vederlo anche se dubito che si riesca ad entrare per vedere gli spazi interni. (Scusate le foto fatte con il cellulare, ma penso che l'edificio stupendo compensi un po' la qualità delle foto ;))


(EN) After the posts on the Habitare design fair I will show you some pictures from our first night in Helsinki. Our group of international bloggers (at this point there were Desiree, Elisabetta and Agata besides me) was invited to an opening party in Studio Aalto in the Munkkiniemi neighbourhood. I had so far only planned on visiting the place so I was really happy to get a chance so see this architectural masterpiece. Alvar Aalto designed the building, situated in Tiilimäki 20, in 1954 as he needed a bigger studio, and continued working there until his death in 1976. The building is full of carefully planned, clever solutions and special attention is paid to how the light moves in the various spaces. The most impressive space was without doubt the curvy atelier with various pieces of furniture designed by the architect and prototypes of his lamps hanging from the balcony. The curvy wall windows open to the garden shaped like an amphitheater. The apartment building, Aalto-Hochhaus, whose scale model is in the last picture is by the way situated here in Bremen, Germany, even though you can probably only look at if from the outside. (Sorry for the mobile phone pictures but I think the gorgeous building compensates for the picture quality ;))




2 comments:

  1. Joku kerta Munkkiniemeen pitää tehdä pyhiinvaellus.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Todellakin, tykkäät varmasti!

      Delete