02 July 2016

Kylpyhuoneen kaappi


(FI) Varoitus: postauksen kuvat sisältävät arkirealismia!

Meidän yläkerran kylpyhuone tuntuu nykyään melkein zen-henkiseltä, kun sinne hommattiin vihdoin ja viimein ovellinen säilytyskaappi. Kaappi on itse asiassa Ikean keittiömalliston yläkaappi, jonka alle ostimme Bauhausista pyörät. Kalusteen päälle sahautimme samassa paikassa kanneksi ohuen vanerilevyn, jonka aion maalata valkoiseksi. Oviin pitää ennen kansilevyn kiinnittämistä  hommata vielä pomppusalvat, koska vetimiä en niihin halua.

Tämän talon kolmessa kylpyhuoneessa ei ole minkäänlaisia kiinteitä säilytyskalusteita eikä edes kunnon paikkoja niille, kun altaitten allakin on iso posliininen jalka. Yläkerran kylpyhuone on ainoa, jossa kaapille oli periaatteessa tilaa, mutta tähän asti säilytys oli ratkaistu tarjoiluvaunulla ja jokainen tavara oli koko ajan näkyvillä. Vaikkei pulloista ja puteleista edelleenkään ole puutetta ja kaapin päälläkin on yhä pyyhepinoja ja varavessapaperirullia, on näkymä huoneeseen tullessa ihanan selkeä ja rauhallinen, kun kaikenkirjavat pesuainepullot ja muut vähän harvemmin tarvittavat tavarat ovat valkoisen kuoren kätköissä. Vielä kun saisi peilikaapin peilin tilalle, niin saisi kolmen naispuolisen asukin päivittäin käytettävät  kosmetiikat piiloon...

Millaisia säilytysratkaisuja teidän kylpyhuoneistanne löytyy? Kuulutteko te minun laillani peilikaapin puolestapuhujiin?


(IT) Attenzione: questo post contiene immagini realistiche dalla vita quotidiana!

Il bagno che abbiamo al piano di sopra sembra essere quasi in stile zen dopo che ci abbiamo finalmente comprato un armadio. L'armadio è in realtà un pensile per la cucina da Ikea e le ruote di sotto sono da Bauhaus. Abbiamo fatto tagliare su misura anche una tavola sottile di compensato da mettere sopra il mobile ma penso di verniciarla bianca. Poi dobbiamo ancora comprare i meccanismi per l'apertura a pressione perché non voglio avere maniglie nelle ante.

Nessuno dei tre bagni di questa casa ha armadi fissi e non c'è neanche molto posto dove metterli perché anche sotto il lavabo hanno messo una gamba in ceramica. Questo bagno era l'unico dove un armadio poteva entrare ma fino a ora ci avevamo usato solo un carrello dove tutte le cose erano sempre in vista. Anche se le bottiglie e barattoli non mancano neanche ora e sopra il nuovo mobile ci sono asciugamani e rotoli di carta igienica, quando uno entra nella stanza la vista è piuttosto tranquilla, avendo nascosto i detersivi e altre cose che non sono in uso quotidiano. Se solo avessimo anche uno sportello con gli specchi invece dello specchio dove nascondere i prodotti di bellezza che non sono poche essendoci tre donne in questa casa... 

Che tipo di soluzioni armadio avete voi in bagno? Preferite anche voi uno sportello con gli specchi a uno specchio normale?


 (EN) Attention: this post contains pictures of real everyday life!

Our upstairs bathroom feels almost zen now that we finally bought a cabinet for this space. The cabinet is actually a kitchen cabinet from Ikea and the wheels under it are from Bauhaus. We also had a piece of thin plywood cut to measure that will be the top of the cabinet as soon as I have painted it white. We still need to buy push openers for the doors because I don't want to have handles in them.

None of the three bathrooms in this house have any built-in storage solutions and there isn't even much space for them because even under the washbasins there's a big ceramic leg. This bathroom was the only one where a cabinet could fit but until now we just used a tea trolley to store all the stuff. There are still lots of bottles and boxes in the space and even on the new cabinet there are towels and toilet paper rolls, but when you enter the room it feels so calm with the cleaning products and other things that are not used daily hidden inside the white cabinet. I only we could have a cabinet with mirrors instead of the mirror so we could hide all the beauty products of the three female persons in our family...

What kind of storage solutions do you have in the bathroom? Do you prefer a cabinet with mirrors or a simple mirror?



4 comments:

  1. Minun pitäisi "konmarittaa" molempien vessojen peili- ja alakaapit. Tilaa niissä on, mutta järjestyksen kanssa on vähän niin ja näin. Meillä on toisessa vessassa Ikean peilikaappi, joka on sisältäkin peilipintainen. Hieman työläs pitää puhtaana, mutta ilahduttaa joka kerta kun kaapin avaa.
    Jännästi muuten tuo kylpyammeen etuosa viistetty sisään päin. Ja tuosta pyyhetelineestä olen kateellinen. Pyyhekin kelpaisi :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Me käytiin kaappiin tavaraa järjestellessä kaikki läpi, mutta kummasti sitä vielä jäi. Melkein tekisi mieli pinkaista Ikeaan hakemaan peilikaappikin...

      Delete
  2. Tosi näppärä ja esteettinen ratkaisu toi säilytyskaappi. Meillä on peilikaappi lavuaarin ja wc:n yläpuolella ja se vetää kyllä kummasti tavaraa. Samoin kuin wc-pönttö, jos sen kantta ei muista laittaa kiinni, kun kaivelee kaappeja...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Meillä on joka kylppärissä tavaraa pöntön yllä avohyllyllä. Arvaa, miksi vaadin kaikkia aina sulkemaan pöntön kannen vessassa käydessään :D

      Delete