07 March 2013

Pinkkiä!

Ikeassa käydessä heitin ostoskärryyn myös pellavaverhot. Vaikka ne ovat vähän turhan pitkät, tulin siihen tulokseen, etten jaksa enkä ehdi nyt ommella verhoja itse, joten verhojen päät saavat roikkua boheemiin tyyliin lattialla kasassa. Voihan ne sitten lyhentää vaikka seuraavan pesun yhteydessä. Verhojen ripustamisen myötä huomasin, että valkoiset sohvanpäälliset olivat pahasti pesun tarpeessa, ja vaihdoin niiden tilalle hiekanväriset päälliset. Huone näytti sen jälkeen kuitenkin vähän pliisulta, ja tyttären nojatuoliin jääneestä pinkistä villapuserosta sain ajatuksen, että sohvatyynyissäkin voisi olla vähän pinkkiä. Pieni kauppakierros tuotti tulosta, ja tyynyjen kaveriksi piti vielä ostaa lähikukkakaupasta vaaleanpunaisia kukkia pöydälle. Nyt on huoneen ilme melkoisen keväinen, ja työmatkalta palannut mieskin piti muutoksesta eikä alkanut kiljua kauhusta, vaikka tyttäret niin ennustivat. Pari Summer Housesta löytynyttä pääsiäispupua pääsi jo koristamaan sohvapöytää, sillä täällä alkaa pääsiäisloma jo reilun viikon kuluttua!

Quando siamo andati da Ikea ho buttato nel carrello anche un paio di tende di lino. Sono un po' troppo lunghe ma siccome non ho ne voglia ne tempo di mettermi a cucire, le tende possono per il momento toccare per terra e le potrò accorciare quando le laverò la prossima volta. Cambiate le tende mi sono accorta che i copridivani bianchi dovevano essere lavati quindi li ho sostituiti con i copridivani color sabbia. Fatto anche questo la stanza sembrava un po' noiosa e dal maglione rosa che la secondagenita ha lasciato sulla poltrona mi è venuta l'idea che anche i copricuscini potrebbero avere un po' di colore rosa. Ho girato un paio di negozi e ho trovato quello che cercavo. Per completare il nuovo look ho comprato anche fiori rosa dal fioraio vicino. Ora la stanza ha proprio l'aria di primavera. Per la sorpresa delle bimbe anche mio marito ha commentato in modo positivo e non è rimasto sotto shock quando è tornato dal viaggio di lavoro. Sul tavolino ci sono già un paio di coniglietti, trovati da Summer House, visto che le vacanze di Pasqua cominciano già dopo la prossima settimana.

When we went to Ikea I put in the shopping cart also a pair of white linen curtains. They're a little too long but since I neither have the time nor have the inspiration to start sewing the curtains will just have to drag on the floor and I can shorten them the next time they need to be washed. When I had hung the curtains I noticed that the white sofa covers were really dirty so I changed them for the beige ones. After that the room seemed kind of boring and our younger daughter's pink woollen sweater, left on the armchair, gave me the idea that the pillows on the sofa could be partly pink. I went to a couple of shops and found what I was looking for and bought also some pink flowers from the nearby flower shop. Now the room is full of spring feeling. Even my husband liked the change when he got back from a business trip and didn't start screaming as the girls predicted. On the coffee table there are already a couple of bunnies, bought from Summer House, since the Easter holidays are here only a week away!







6 comments:

  1. Ihana huomata, että teillä ei ole lainkaan synkän näköistä vaikka lattia on noin tumma:) Olen muuttamassa poikakaverin luo nyt keväällä ja olen jännittänyt tummaa puulattiaa hänen asunnossa, varsinkin kun osa suurista huonekaluistakin on tummasävyisiä. Itse olen enemmän vaaleamman lattian ystävä, mutta vaaleilla huonekaluilla saa kyllä ihmeitä aikaan:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Meillä on Suomen kodissa vielä paljon tummemmat wenge-parkettilattiat, eivätkä nekään tunnu minusta mitenkään synkiltä, kun seinät ovat valkoiset. Ainoa huono puoli on se, että pöly näkyy erittäin selvästi ja on pakko imuroida usein ;)

      Delete
  2. Tuo vaaleanpunainen/pinkki tuo kauniin ja keväisen fiiliksen kyllä. Itse ajattelin myös sitä väriksi meille, jos väri himo iskee. ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Suosittelen, pinkki tyydyttää keväisen värihimon tehokkaasti!

      Delete
  3. Kylläpä pinkki näyttää hyvältä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Se piristää kotia, kunhan tulee sopivan pienenä annoksena :)

      Delete