13 November 2017

Blogimietteitä


(FI) Hei taas! Edellisestä postauksesta on kulunut jo hetkinen ja useassa blogissa parhaillaan pyörivä keskustelu blogien annista ja blogiskenestä yleensäkin tuntuu tällä hetkellä erittäin ajankohtaiselta. Viime viikkoina olen nimittäin useaan otteeseen miettinyt, että olisi kiva postata jotakin blogiin eikä päivittää ainoastaan Instagramia, mutta kun tuntuu siltä, ettei ole mitään kirjoitettavaa ja että kodin nurkat eivät jaksa kiinnostaa edes itseä, miten voisin tuottaa muita kiinnostavaa tai inspiroivaa sisältöä? 

Ei niin, etteikö elämässä tapahtuisi mitään, päinvastoin! Olen sitten viime postauksen mm. aloittanut sisustussuunnitteluopinnot ja työn alla on myös uuden kodin osto, mutta ehkä juuri nämä mielessä taukoamatta pyörivät asiat vievät energian kaikelta ylimääräiseltä. Sillä ylimääräistähän bloggaaminen tällaiselle harrastelijalle on: sisältöä tuottaa oman intohimon ja kiinnostuksen takia eikä ulkopuolisesta velvoitteesta. Jos motivaatio on nollassa niin parempi mielestäni pitää taukoa kuin yrittää vääntää asiaa tyhjästä ja väkisin.

Mitä bloggaaminen sitten parhaimmillaan antaa lukijalle ja bloggaajalle? Itse olen blogin kautta löytänyt paljon ihania, samanhenkisiä ihmisiä, joita on aina ihana tavata ihan oikeassa elämässäkin. Postausten synnyttämä vuorovaikutus lukijoiden kanssa, olipa kyse vaikka vain parin sanan kommentista tai tykkäyksestä Facebookissa, on samaten aina yhtä mahtavaa. En ainakaan itse kaipaa sisustusblogeja lukiessani arkirealismia tai vakavaa yhteiskunnallista keskustelua, vaan haen niistä lähinnä visuaalista inspiraatiota. Blogimaailma on minulle paikka, jossa kukaan ei kauhistele sitä, että haluaa panostaa kodin sisustukseen ja kauneuteen. Tai jos joku niin tekee, sellaiset kommentit voi jättää omaan arvoonsa. ;)

Toki kääntöpuolena on se, että blogit voivat myös ruokkia kulutushysteriaa. Ymmärrän, että blogeja seuratessa voi tulla tunne, että kodin pitäisi uudistua jatkuvasti ja että pitäisi olla koko ajan vaihtamassa sohvapöytää ja hankkimassa uusimpia trendijuttuja. Mutta ihan sama vaikutus voi olla myös sisustuslehdillä tai mainoksilla, eikä totta? Trendien liialliselta vaikutukselta ja ostokierteeltä voi suojautua parhaiten, kun tietää oman sisustustyylinsä, ja sen löytämisessä blogeista on apua. 

Blogien kuvia katsellessa kannattaa miettiä, miksi pitää tiettyjen bloggaajien kodeista. Mikä niitä yhdistää? Onko kyse värimaailmasta, tekstiilien käytöstä vai tilaratkaisuista? Näin analysoimalla alkaa hahmottaa, mistä aineksista oman kodin pitäisi rakentua. Vaikka tummat sisustukset ovat viime aikoina olleet "se juttu", minuun vetoavat kuvissa edelleen eniten vaaleat ja valoisat tilat, selkeät ratkaisut ja klassikkokalusteet, jotka ovat toimineet jo vuosikymmeniä. Näistä lähtökohdista lähdemme rakentamaan seuraavaa kotia ja uusia hankintoja tehdään erittäin harkitusti, jos ollenkaan. No, sohvalla on ikää jo kohta 15 vuotta, joten se saattaa lähteä vaihtoon tai saada ainakin uuden verhoilun...

Miltä näyttää nyt tämän blogin tulevaisuus? Toistaiseksi taidan jatkaa slow blogging -linjalla, mutta jos asuntokaupat menevät putkeen, saattaa blogi siirtyä kategoriaan "remonttirealismia Saksassa". Sitä odotellessa yritän keskittyä opintoihin ja saada haltuun remonttisanaston sekä talotekniikkamääräykset, jottei päädytä suoraan kauhugenren puolelle.

Kuvituksena postauksessa kuvia ruokasalista, jossa kuivahtaneet tanskalaiset pallokukat törröttävät edelleen maljakossa. Kuvausta ennen siivosin sotkut pois ja pyyhin pöydän. Saatoin myös vaihtaa muutaman tavaran paikkaa, mutta syynä oli vaihtelunhalu ja käytännöllisyys, joten näkymä on sikäli ihan aito.


(IT) Rieccomi! Ultimamente non ho avuto molto tempo per blogging, visto che ho iniziato a studiare interior design e stiamo cercando di comprare una casa. Se va tutto bene, comincerò a raccontarvi qui come si ristruttura una casa in Germania.

Ho fatto queste foto nella nostra sala da pranzo dove abbiamo sempre gli stessi fiori danesi sul tavolo. Ho anche cambiato un po' i posti delle cose, tra l'altro la lampada di Bestlite è stata portata qui dal soggiorno. È bello variare un po' ogni tanto, no?


(EN) Hi! It's been a while, I haven't had much time for blogging since I've started studying interior design and we're also trying to buy a house. If everything goes as planned I will start writing here how it's to renovate a whole house in Germany.

In these pictures there's our dining room where I still have the same old Danish flowers in a vase. I did some minor changes here, for example the Bestlite lamp moved here from the living room. It's nice to change things every now and then, right?



2 comments:

  1. Täällä sinua seurataan ja mieluusti kuullaan remonttiarjesta vaikka sitten verkkaiseen tahtiin.
    Opintosi kuulostavat ihanalta, on varmasti sun juttu.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihanaa kuulla, että pysyt matkassa edelleen. Yritän vastavierailuilla ehtiä kommentoidakin välillä <3

      Delete